TERÄSVYÖRY MURTUU

TERÄSVYÖRY MURTUU



SORTAVALAN VAALIALASSA 2. heinäkuuta klo 18.00

otettiin Päämajan tiedusteluyksikön hoitajaksi korpraali Ahti Lallukka.

Tiedusteluyksikön kuuntelupisteellä oli kaksi vastaanotinta, joista toisella seurattiin tiettyä, venäjän maavoimien radioverkkoa. 

Häiriöitä verkon seuraamisessa esiintyi runsaasti. Korpraali Lallukka sai kuitenkin selville seuraamastaan toisesta verkosta erään sanoman, mutta verkon laatu oli erittäin heikko.

Sanoma oli epäselvä eikä sitä voinut hyödyntää.

Ensin Lallukka yritti po verkkoa ykköskoneella ja hänen mieleensä tuli Neuvostoliiton Pohjoisen Laivaston sähköttäjät, joita hän oli kuunnellut aiemmin. Lallukka innostui tästä laittamaan ylös vastaanottamansa koodin, vaikka linja oli heikko, rätisi ja viesti oli niin huono, että Lallukka heitti sen roskakoriin.

Asia kuitenkin alkoi kiinnostaa häntä yhä enemmän ja Lallukka jatkoi sitkeästi työtään alkaen uudelleen kirjata koodeja ylös. Hän vaihteli linjoja sitkeästi ja häntä kiinnosti edelleen tuntemattoman vastapuolen kanssa kilpaileminen.

Klo 21.42

Lallukka sai selville jokaisen numeron ja sanoma oli täydellinen. Hänen vuoronsa tuli kestää 6 tuntia mutta jo nyt sanoma oli jo täydellinen. Radiokeskuksessa riemuittiin. Neuvostoliittolaiset radiosanomat olivat hyvin kaavamaisia, joten ne tarjosivat sodan jatkoa ajatellen ratkaisevan vihjeen niin maamme puolustukselle kuin hyökkäyksellekin, kertoihan

selville saatu koodineuvostoliittolaisten kaikki suunnitelmat sodankäynnissä. (referoijan mietelmä).

Lallukan hiellä ja vaivalla kokoon näpertämä sanoma saatiin nopeasti auki ja sen sisältö oli äärettömän moninkertaisesti korpraali Lallukan hien ja vaivannäköä merkittävämpi.

Jos kiinnostuit miten tilanne tästä jatkuu ja teräsvyöry murtuu, voit lukea jatkon tässä omavaltaisesti referoimani pienen osuuden lisäksi, alla mainitsemastani teoksesta sivut 95-104.

Toivon, etten ole millään tavalla kirjan tekijää loukannut, enkä hänen teostaan.

Olen pyrkinyt ainoastaan tuomaan esille sen, kuinka paljon suuria, tuntemattomia sankareita

on jäänyt ”piiloon”. Miten loistavalla tavalla kirjailija on kertonut maallemme ehkä ratkai-

sevan tapahtuman merkityksen. Urotekojen hinta on niiden tekijöille ollut armoton.



Jukka L Mäkelälle suuri kiitos silmiä avartavasta kirjasta. 13.1.2024



Lähde: Jukka L Mäkelä WSOY 1975 sivut 95-104.

Referoinut Raija Lallukka